Itsemurhapäivä ja kuulumisia

Tänään on 3.9, päivä jona koulut alkavat japanissa.
Samalla päivä on piikki itsemurhatilastoissa. Syynä on jatkuvasti paheneva ongelma; raaistuva koulukiusaaminen, jolta ei enään voi olla turvassa missään kiusaajien seuratessa netin syövereihin asti.
Siksi monet, etenkin tytöt, päättävät elämänsä surullisella tavalla mieluummin kun palaavat kouluun kesäloman jälkeen.

Miksi japanissa kiusaaminen on niin voimakasta? Syitä varmasti on monia ja aiheesta lukuisia kirjoja. Varmasti yhtenä syynä on tarhasta asti alkava kasvatus olemaan ajattelematta itse ja pyrkimään osaksi ryhmää. Toisena se, että japanissa koululaisia pidetään lapsina aina ylä-astetta myöten (huomattavan erilailla kuin esim. suomessa). Joten heihin ei ehkä suhtauduta tarpeeksi vakavasti, eikä heidän osaamisiin ja puhumisiin luoteta?

Tässä on ollut bloggaustaukoa vähän liiankin pitkään. Aika on mennyt sekä lukiessa, että tulevaisuutta pohtiessa. Yhtenä silmiä avaavana kirjana suosittelen Alex Kerr:n kirjaa "Dogs And Demons - The Fall Of Modern Japan", joka nostaa kirjaimellisesti kissan pöydälle ja ottaa esille japanin lukuisat ongelmat jotka liittyvät byrokratiaan, huonotasoiseen koulutukseen, autoritäärisyyteen, luonnon pilaamiseen, korruptioon, ....

Löytynee liki jokaisesta kirjastosta, ja tietenkin Amazoneista jne.


Entäpä ne tulevaisuuden suunnitelmat? Koska Finnairilla oli melko halpoja lentoja, niin varasimme parin kuukauden reissun japaniin. Nykyään työttömänäkin kun saa matkustella niin ollaan sitten vaihteeksi taas siellä.
Samalla pitää katsoa vaimon tavaroista ne, mitkä kuljetamme suomeen ja mitkä hylätään johonkin. Meidän kämppämme menee jatkossa sukulaisille jotka tarvitsevat sitä kipeämmin.

Omalta kohdalta matkan ikävä puoli on työttömyys. Odotettavissa on ikäviä hetkiä appi-ukon kanssa kun pitää selittää ettei suomessa ole 'arubaito' -tyylistä hanttihommaa tarjolla tuosta vain ja työttömyyskorvauksetkin ovat helposti suuremmat kuin japanin arubaito-työläisillä.

Japanissa työttömyys on liki elämän loppuminen, suomessa se on vain katastrofi, mutta yleinen sellainen. Kun suomalainen keskustelukumppani kysyy vaimoltani, että mitä mies tekee työksi ja kuulee työttömyydestä niin vastaus on yleensä 'ahaaa', tai 'ai teilläkin' tms. ja keskustelu jatkuu.
Japanilaisen tehdessä saman kysymyksen ja kuullessa vastauksen, lopputulos on yleensä hiljaisuus ja kasvojen jähmettyminen. Tilanne on sellainen, jota kysyjä ei osaa odottaa eikä tiedä miten siihen pitäisi reagoida poliittisesti korrektisti. Vähän kuin kysyisi miehen kuulumisia ja kuulisi, että hän on kuollut jo ajat sitten...

Samalla pitää taas miettiä jotakin omaa elinkeinon harjoittamista. Josko japani-suhteista keksisi jotakin.